Piirikokouksista

SDP Helsingin piiri on samalla Helsingin kunnallisjärjestö, jonka alla helsinkiläiset demariosastot toimivat. Ylintä päätösvaltaa Helsingin piirissä käyttää piirikokous, joka kutsutaan koolle sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa, tarvittaessa useamminkin.

Piirikokouksissa päätetään mm. piirihallituksen puheenjohtajistosta ja jäsenistä, piirin puoluekokousedustajista, puoluevaltuuston jäsenistä, sekä eduskuntavaalien ja kunnallisvaalien ehdokkaista. Piirikokous hyväksyy myös piirin poliittisen ohjelman.

Piirikokouksen kutsuu koolle piirihallitus, joka myös valmistelee esityslistan piirikokoukseen. Piirihallituksen tehtävänä on hoitaa piirin asioita piirikokouksen tekemien päätösten mukaisesti.

Piirihallituksen olisi syytä muistaa, että piirikokous käyttää päätäntävaltaa. Jos piirihallitus ei avaa esityksiään keskustelulle ennen kokousta, niistä keskustellaan ja niitä kyseenalaistetaan kokouksessa. Tämä on järjestödemokratiaa.

Malmin demarit keskusteli tavoitteistaan piirikokoukselle jäsenkokouksessa. Piirikokousedustajamme tekivät kokouksessa töitä jäsentemme näkemysten edistämiseksi, kuten meidän tehtävämme oli. Tällä kertaa esityksemme eivät saaneet taakseen riittävää kannatusta piirihallituksen hegemonian haastamiseksi. Näin olkoon, piirikokous on päätöksensä tehnyt.